Yanda on ultrattu tiineeksi pe 4.10. eli laskettuaika on n. 11.11.2019… jäämme jännityksellä odottamaan millaisia pentuja syntyy
Suunnitteilla pentue syksylle 2019.
Yanda (Easypower’s Betty Boop) on astutettu Toivolla (Ihahhurja be my beast) 9.-11.9.2019 eli laskettuaika ajoittuu n. 11.11.2019 paikkeille. Nuori pari ihastuivat toisiinsa kovin heti ensi hetkistä alkaen ja astutukset onnistuivat hienosti ja helposti ihan luonnolliseen tyyliin. Toisella kerralla en kerinnyt edes koiratarhan ovea laittamaan kiinni kun olivat jo nalkissa. Joten hyvänoloiset lähtökohdat pentueelle myös tältä osin.
Olen tässä yhdistelmässä pyrkinyt taas löytämään hyvin toisiaan täydentävän parin. Ja ainakin nyt tuntuu että tämä pari voi hyvin täydentää toisiaan sekä fyysisten että henkisten ominaisuuksiensa perusteella sekä sukurasitteidensa osalta. Koska Yanda on itse aika pehmeä koira ja reagoi herkästi ihmisten keskinäisiin erimielisyyksiin tms. niin halusin löytää uroksen joka tasoittaisi myös tätä puolta. Ja Toivo on juuri sellainen… ei ota itseensä juuri mistään… on hyvin tasapainoinen uros olematta kuitenkaan mitenkään dominoiva ei ihmisille eikä koirille. Vaan hyvinkin nöyrä ja palvelualtis. Yandankaan pehmeys ei kuitenkaan ole koulutus-/treenaustilanteissa ollut mitenkään ongelma, koska työmoodi on kuitenkin korkea. On oikeastaan vain helpottanut koulutusta koska ottaa opikseen myös palautteesta tarvittaessa.
’
Muutamalle toivotulle pennulle on jo tulevat kodit alustavasti sovittuna, mutta toivotaan suurehkoa ja reipasta pentuetta, joten ehkä tästä vielä riittää mukava harrastuskaveri ja perheenjäsen sinunkin perheeseesi? Otapa yhteyttä taija(at)salokannel.fi tai puh. 040 755 6118 mikäli olet tästä pentueesta (tai tulevista pentuesuunnitelmistani) kiinnostunut… kerron mielelläni lisää.
Pennuista tulee todennäköisesti aika vilkkaita ja innokkaita tekijöitä. Myös fyysiset ominaisuudet saattavat olla sellaisia että vauhtia riittää. Näistä syistä tämä pentue ei ole välttämättä paras valinta kokemattomalle koiraihmiselle, mutta vähän jo kokeneemmissa käsissä näistä saattaa hyvällä onnella kehittyä vielä varsinaisia arjen ja harrastuskenttien helmiä. Tämä ollut ainakin tavoitteena
Yanda eli Easypower’s Betty Boop
Koiran tiedot myös Koiranetissä
Rekisterinumero: FI16821/17
syntymäaika: 29.1.2017
rotu: bordercollie
kasvattaja: Taija Salokannel
omistaja: Taija Salokannel (jalostusoikeus) ja Harri Katainen
väri ja turkki: mustavalkoinen, lyhytkarvainen
terveystulokset:
– silmät: terveet (tarkastettu 14.2.19)
– selkä: VA0 (normaali), LTV0 (normaali)
– kyynärnivel: 0/0, polvet 0/0, olkapäät: terveet
– lonkat B/B
– geenitestit: suvun perusteella CL ja TNS vapaa
Harrastukset: lähinnä agility
Harri Kataisen kirjoittama esittely koirastaan lokakuussa 2018
Yanda on ystävällinen koira joka pitää harvoin melua itsestään. Agilityssä Yanda on tarkka ja herkästi ohjautuva rasvattu salama. Tällä tavoin häntä kuvaili eräs ensi kerran Yandan harjoituksissa nähnyt henkilö. Kieltämättä Yanda on hämmentävän nopea liikkeissään ja pikimusta turkki kiiltää kuin öljyttynä. Luonteeltaan Yanda on kaikille avoin ja toivottaa kaikki ja kaiken ystävällisesti tervetulleeksi. Isäntä saa vähintään kerran päivässä perusteellisen kasvopesun joka on osoitus paitsi loputtomasta rakkaudesta, myös hellästä huolenpidosta jolla Yanda laumansa jäseniä kohtelee. Yandalle maailma on iloinen paikka jossa on vain vähän pelättävää. Mörköjä kohdatessaan hän kuitenkin osaa käsitellä tunteensa eikä näe niistä painajaisia. Eräs agilityvalmentaja kerran sanoi Yandan nähdessään – ”Tuollaisesta koirasta olen aina unelmoinut. Onpa mahtava nähdä, että sellaisia on oikeasti olemassa!”. Sellainen Yanda on. Saatan olla arviossani puolueellinen, mutta kaikki tuo on minulle totta.
Huonot puolet:
No se ei osaa olla lapsien kanssa, vielä. Se ei ymmärrä sitä konseptia. Ehkä se korjaantuu vielä.
Se on myös liian kiltti. Menee omiin oloihinsa jos ääntä korotetaan vaikka se ei koskisi häntä millään muulla tavalla.
Viimeisenä huonona puolena se, että en keksi niitä hänestä enempää.
Videolinkkejä:
Yandan agilitytreenejä keväältä 2019:
Aikaisemmin kuvattuja treenipätkiä:
Harrin omia latauksia fb-sivuillaan, joissa mukana myös Yanda (osassa videoista saattaa ensin olla Harrin toinen koira, mutta pienen mustavalkoisen Yandan tunnistaa helposti):
https://www.facebook.com/harri.katainen/videos/10156646510398674/
https://www.facebook.com/harri.katainen/videos/10156587083058674/
https://www.facebook.com/harri.katainen/videos/10156521379458674/
https://www.facebook.com/harri.katainen/videos/10156225587183674/
https://www.facebook.com/harri.katainen/videos/10156195302593674/
E-pentueen isä:
Ihahhurja be my beast eli ”Toivo”
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Selkä: VA0 (normaali), SPO (puhdas), LTV0 (normaali)
Silmät: terveet (tutkittu viimeksi 2.9.2019)
geenitestit: suvun perusteella mm. CEA-vapaa
s. 31.1.2015
Om. Pirjo Koivu, Hamina
Toivon luonne-kuvailua:
Toivo on sellainen kaikkien kaveri… sekä ihmisten että koirien. Todella hyvähermoinen koira, joka ei vähästä hätkähdä, mutta on kuitenkin nöyrä ja palvelualtis koira. Intoa kaikkeen tekemiseen riittää yllin kyllin, mutta osaa myös ottaa rennosti kun mitään ei tapahdu. On myös kotonaan paikassa kuin paikassa eli hyvin sopeutumiskykyinen koira. Toivo ei harrasta sen enempää mitään vaikka ominaisuuksia olisi moneenkin eri harrastukseen. Toivo on toiminut lähinnä paimenkoirana. Tosin paimenena on välillä vähän liiankin säpäkkä tapaus… Toivo tykkää laittaa lampaat juoksemaan jos vain lampaat siihen lähtevät mukaan – eli välillä on vauhtia siihen vähän liiaksikin. Agility näyttöä Toivolla ei varsinaisesti ole, mutta liikkuu kyllä kevyesti ja ei ole mitenkään kovin raskas uros vaikka korkeutta jonkun verran onkin. Ja todella kevyesti tuli muutaman kerran 90 cm korkean koiraportin yli kun ruokin häntä varmuuden vuoksi erillään perheen muista koirista kun oli meillä kylässä. Vaikka tähän erikseen syöttämiseen ei varsinaisesti mitään syytä olisi ollutkaan. Toivolla ei ole yhtään resurssi- tai ruoka-agrea ei ihmisiä eikä muita koiria kohtaan. Tuntuu olevan myös aika ahne ja palkkautuukin sen vuoksi hyvin myös ruoalla. Omaa myös hyvän taistelutahdon ja leikkii myös leluilla yms. mielellään. Toivo ei ole myöskään ääni- tai alustaherkkä. Tämä tuli todistettua myös kyläilyaikana kun pariin otteeseen kuului jostain läheltä laukauksen tms. ääni niin ei ollut Toivo (kuin myös Yanda) siitä millänsäkään. Molemmat koirat olivat rennosti myös päivisin mukana Teron töissä vuorotellen, jossa paljon eri ihmisiä ja erilaisia laitteita.
Tässä muutama videolinkki Toivosta:
Paimennuspätkä Toivosta:
Toivo lapsen kanssa
Toivo kuppia putsaamassa toisen koiran kanssa
Oma videokooste syyskuulta 2019
Taisteluleikkiä Tiiun kanssa n. 2017 syksyllä: