Koirakoulu Agipower ja Easypower's bordercolliet

Bordercollie Iisi (maxi3)

FI AVA, FI AVA-H Piggyland’s Icewein eli Iisi

Koiran tiedot myös KoiraNetissä

s. 16.3.2011

– Agilityn joukkue SM-kulta v. 2016 Tsaun joukkueessa!

– Maajoukkue-edustus v. 2015 maxeissa. Edustettiin Suomea PM-kisoissa Liedossa elokuussa 2015.

– Iisi voitti yksilöpiirimestaruuskultaa vuonna 2014 Varsinais-Suomen piirimestaruuskilpailuissa (lisäksi samana vuonna joukkuehopean). Tuona samaisena viikonloppuna Iisi kilpaili yhteensä 4 virallista kilpailustarttia maxi3-luokassa voittaen virheettömillä radoilla kaikki 4 rataa samana viikonloppuna.

– Tsaun seuramestaruus v. 2015 ja 2016

– Iisistä tuli Suomen Agilityn Hyppyvalio 23.11.2014

– Iisistä tuli Suomen Agilityvalio pian pentuloman jälkeen Liedossa 21.6.2014

– Iisi voitti kanssani joukkue SM-hopeaa ekoissa SM-kisoissaan vuonna 2013 maxien joukkuesuomenmestaruuskilpailuissa (Iisi oli yksi nollaradan tehneistä koirakoista Tsau ry:n maxi-joukkueessa, jossa koirakoiden yhteistulos oikeutti hopeamitaliin)

– Iisi sai alle 2-vuotiaana (10.3.2013) kerättyä kaikki agilityn SM-kisoihin ja MM-karsintoihin osallistumiseen oikeuttavat kisatulokset

– Ensimmäinen maxi3 -luokan voitto tuli jo 23.2.2013 Janakkalassa

– Lokakuussa 2012 oli Tsaun piirimestaruusjoukkueessa, jossa joukkue voitti Varsinais-Suomen piirimestaruushopeaa

– Maxi3 -luokkaan nousi marraskuun alussa 2012 vain 8 kakkosluokan startin jälkeen

– Aloitti kisauransa heti 18 kuukauden kisaiän täytettyään ja nousi jo heti samana päivänä maxi2 -luokkaan voittaen 3 maxi1 -luokan kilpailua.

Youtube-videolinkkejä muutamiin agilitykisoihimme:
Iisin 4 rataa piirimestaruuskisoissa 2014

mm-karsinnat su 3.7.2016 Iisin 3 starttia

12.6.2015 SM-kisojen iltakisat Iisin 2 rataa

Iisin SM-kisojen joukkuerata 1.6.2015

Tsaun seuramestaruus toistamiseen v.2016 kisarata 3.9.2016

Tuoreempia videolinkkejä löytyy mm. Artikkeleiden joukosta/blogista etusivulla www.salokannel.fi